Kentältä ja sen laidalta


Vuodesta 2003 tätä on tullut tehtyä, kirjoiteltua futiksesta ja MyPasta erinäisiä juttuja positiivisessa tai kriittisessä mielessä. Nyt on kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että vuosi 2022 saa olla viimeinen tätä lajia. Mieli päätöksen suhteen ei ole oikeastaan edes mitenkään raskas, koska pelaamisen lopettaminen on osaltaan vienyt osan koko...

29 vuoden aikana sitä ehti istua pukukopissa lukemattomia kertoja kuuntelemassa erinäisiä juttuja. Keskiviikkona 25.5.2022 aktiiviura alasarjafutaajana on takanapäin, mutta istun silti jälleen kerran pelikamat päällä tutussa Saviniemen stadionin pukukopissa. Tilanne on kuitenkin täysin toinen kuin kertaakaan menneen 29 vuoden aikana. Edessä on...

Viisi peliä, niistä neljä voittoa ja yksi tappio. MyPa on aloittanut tuloksellisesti Kolmosen ottelut varsin mallikkaasti ja pitää tällä hetkellä lohkonsa kärkipaikkaa, tosin pelejä joukkueet ovat pelanneet varsin epäsuhtaisen määrän. Kakkoseen takaisin hamuavalta seuralta tämän kaltaisia tuloksia sopii kuitenkin odottaa.

Nopeaa nousukiitoa seurasi täydellinen romahdus. Vuonna 2017 tuhkasta noussut MyPa on palannut lähtöpisteeseen ja tapa millä tähän tultu, se ei lainkaan mairittele. Seurassa on ammuttu pahoja ohilaukauksia, joiden myötä koko organisaation uskottavuus on ottanut osumaa ja siitä maksetaan nyt kovaa hintaa rajummalla kädellä. Ainoaksi positiiviseksi...

"Aluks oli suo, kuokka ja Jussi ja pohjoista lakeutta julmetusti. Mut kuka hullu tätä maata viljelee? No tervetuloa Suomeen. Täällä asuu katajainen kansa, joka ylivoiman eessä ei jätä kotiansa..."

Eteläiseen Suomeenkin on saatu nyt lunta niin paljon, että monien hermoja kiristää. Talvisesta liikunnasta pitäville se on kuitenkin hyvä uutinen, paitsi jos satut asumaan eteläisessä Kouvolassa. Vaikuttaa siltä, että mielensä tässä joutuu taas kerran pahoittamaan.

Vuonna 2003 sain idean ruveta kirjoittelemaan omaksi huvikseni jalkapallosta. Aluksi ei ollut minkäänlaista ajatusta sisällön suuntauksesta, kunhan omia ajatuksia tuli niin sanotusti heiteltyä tekstin muodossa täysin alkeelliselle nettialustalle. Ajatus siitä, että tekstit jonain kauniina päivänä tavoittaisivat lukijoita oli täysin naurettava....

Vuonna 2015 tein ratkaisun, jota ikuisena myllykoskelaisena ja MyPan miehenä en olisi koskaan voinut kuvitella tekeväni. Siirryin pelaamaan Inkeroisten Purhaan, seuraan joka junioriaikoina oli ollut yksi pahimmista vihollisista. Miten niitä sinivalkoisia värejä voisi edes päällensä pukea?

Turku ja koko suomalainen futisyleisö suree. Legendaarinen Veikkausliiga -ja maajoukkuepelaaja Kim Suominen siirtyi ajasta ikuisuuteen äkillisen sairaskohtauksen seurauksena. Uutisen luettuani aika hetkeksi pysähtyi. Mutta miksi? En tuntenut Suomista, enkä koskaan edes keskustellut hänen kanssaan.

"Eihän se MyPan puheenjohtaja edes tervehdi." "Vapaaehtoiset tuntuvat olevan tälle puheenjohtajalle pelkkää ilmaa." "Kyselin Pulkkiselta jotain seuran asiaa, niin eihän se tuntunut edes tietävän mitä tapahtuu." "Menikö Pulkkinen mielestäsi hyvin kun pudottiin?"

Luo kotisivut ilmaiseksi!